Kuplehtiva kolpakko

Keksimällä keksittyä viihdettä tukkijätkille ja kämppäemännille. Elikkä lyhentämättömänä ”Savotta- ja huopatossutanssiorkesteri tukkipojat ja tukki” esittää meriittilistansa:

”Hassu” orkesterin nimi johtunee kai pitkälti porukan omista meriiteistä.Renne Karppisen ja Veikko Pölläsen perustama duo aloitti nimittäin Radio-ohjelmalla ”Tuhannen pöljää”, Radio Kajauksessa Kajaanissa. Elettiin vuotta 1991 ja ohjelman myötä kuvioihin tuli myös yhteiset yleisön hauskuttamiset eri tilaisuuksissa, tilanteissa ja niin päin pois. Molemmat (Renne ja Vexi ) olivat jo kiertäneet musisoimassa maakuntia liki parikymmentä vuotta eri kokoonpanoissa ja ilman irrallaan. Duolla ( ei tuolla ) ilmeni kiinnostus omien juttujen tekoon. Ja niin vuonna 1994 pojat osallistuivat Winterfestin järjestämään olutlaulukilpailuun  kappaleella ”Tuoppi pöytään”. Silloin sijoitus oli kuudes. Samoihin aikoihin Tarja Ylitalo levytti Rennen ja Vexin kappaleen ”Onnenruusu” twistin joka on Tarjan levyn nimenäkin. Kohellus jatkui ja vuonna 1995 olutlaulukilpailussa kappale ”Pilsupäivä” sijoittui neljänneksi ”Panimoni” kappale sai niin ikään neljännen sijan kyseisissä kisoissa v.1996. Mainittakoon, että kisoista oli tullut suosittu. Osanottajamäärä oli kasvanut yli sataan ja parhaimmillaan esityslistassa saattoi olla jopa neljä ”biisiä” /esittäjä! Meno jatkui entisellään ja uusille ideoillekin saattoi antaa sijaa. Rennen ”Mopopulling”- laite lanseerattiin maailmalle ”mahtavien” hevosvoimien saattelemana. Laite esittäytyi ”Talonpojan rallit” TV ohjelmassa kesällä 1997. Renne tuotti sävellyksiä siinä sivussa muillekin joista ainakin Tiina Räsäsen ”Lakunauhaa” lienee useimmille tuttu. Vuoden 1997 olutlauluna edusti Rennen säveltämä ja Vexin sanoittama Rap-tyyppinen kipale ”Tuoppi tarpeeseen” joka toi kolmannen sijan. Keikkailu jatkui ja vaikka molempien ollessa päivätyössä aikaa oli myös uusien juttujen kehittelyyn. Vuoden 1998 alkupuolella Vexi kehitteli erikoisen sestontasimulaattorin, joka esiteltiin mm. MTV3.n Kymmenen Uutisissa loppukevennyksenä. Simulaattorilla saattoi kokeilla  ”aitoa” koskenlaskua tukilla, kastumatta. Samaan yhteyteen rakennettiin kappale ”Tukkipojan laulu”, joka on myös Duon hatun nosto alan mestareille. Kohta oli taas kilpareissun vuoro Winterfestiin ja osallistuminen Kalavalehtelun SM kisaan. Vieheenä käytettiin kipaletta ”Atlantilla” ja kisasta selviydyttiin voittajana! Erikoispalkinnolla mainittiin heinäkuussa 1998 Artjärvellä pidetyssä kuplettimestaruuskisoissa. Rennen ja Vexin hengentuotteita löytyy Kajaanin Tanssimusiikkiklubin ja Merja Rantamäen levyiltä. Elikkä musiikkia kaikista kaikille, kaikkeen. Juontoja, kisailuja, ym, ym… Lava-,tai ravintolatanssit, synttärit, festarit, firmanjuhlat, harjakaiset, häät…

  1. Tukkipojan laulu    3,49          Sanat
  2. Atlantilla   ( Kalavalehtelun SM 1998 )  3,18          Sanat
  3. Niinpä niin  4,23          Sanat
  4. Tuoppi tarpeeseen  ( Juomalaulun SM III 1997 )   2,40          Sanat
  5. Ihme uni  3,51          Sanat
  6. Kai yhden oluttuopin vielä saan   4,24          Sanat
  7. Panimoni ( Juomalaulun SM IV + erikoismaininta 1996 )   2,45          Sanat
  8. Tuo tuoppi   2,55          Sanat
  9. Arpa-onni  4,06          Sanat
  10. Pilsupäivä  ( Juomalaulun SM IV 1995 )   2,58          Sanat
  11. Lauluremmiin   3,40          Sanat
  12. Soittajat työssä   2,51          Sanat
  13. Tuoppi Pöytään  ( Juomalaulun SM VI 1994 )  3,33          Sanat
  14. Oikea Elämä   3,21          Sanat
  15. Saantimies  3,21          Sanat
  16. Nuoruuden muistot   2,59          Sanat
  17. Ensiaskeleet ( Omistettu Sannalle oppiessaan kävelemään )  3,47          Sanat
  18. Mun haave  4,06          Sanat
Kuplehtiva Kolpakko kansikuva