Mistä on keijun kengät tehty

Hepokönkään Höppänän laulut soivat myös CD levyllä: Mistä on Keijun Kengät Tehty

Puolankalaisputouksen nimikkotonttu opettaa kuulijalleen, että luonto paljastaa parhaat salaisuutensa sille, joka malttaa rauhoittua hetkeksi ja ihmetellä ympäröivää maailmaa avoimin silmin ja sydämin.

Hepokönkään Höppänä toivoo, että lapset ja lapsiperheet löytäisivät Höppänän jäljillä metsän rikkauden.
– Luonnossa liikkuessa kaikkea pientäkin kannattaa tarkkailla, Höppänä sanoo. Metsässä kun tapahtuu koko ajan kiinnostavia asioita.

Hepokönkään Höppänä säveltää ja sanoittaa kaikki laulunsa ihan itse. Osa Höppänän laulujen viesteistä kuulijoilleen on hyvin suoria. Yksi tuoreen cd-levyn kappaleista on nimeltään Roskat pois metsästä, eikä sen sanoma kaipaa selityksiä. Mutta Höppänä kutsuu kuulijoitaan myös heittäytymään satujen maailmaan. Harmaahapsitonttu tietää esimerkiksi sen, että Keijun kesäkengät syntyivät pilkkunahkajäkälästä varovasti ommellen.

Hepokönkään Höppänän uutta cd-levyä saa Renne Karppiselta 15 euron hintaan. Tilaukset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen renne@renne.fi.

Hepokönkään Höppänä tulee mielellään esiintymään erilaisiin tilaisuuksiin. Tarjolla on 30 – 55 minuuttia kestävä ohjelmakokonaisuus, jossa lapset pääsevät leikkimään ja musisoimaan Höppänän rinnalla.

Hepokönkään Höppänään ajatusmaailmaan saa kosketuksen myös internetissä, esimerkiksi YouTubessa. Hakusana Hepokönkään Höppänä avaa polun tontun jäljille…

Ohjelmaa on suunniteltu yhteistyössä Metsähallituksen ja Teatteri Retikan kanssa.

Hepokönkään Laulu 1,45  sanat

Eläinlaulu 0,54  sanat

Torvijäkäläsoittokunta 0.55  sanat

Kääpälaulu 0,57    sanat

Roskat Pois Metsästä 1,13   sanat

Korpimaan Sinfonia 1,25   sanat

Mistä on Keijun kengät tehty 1,48   sanat

IMG_4296