Omat Biisit

Olen tehnyt elämäni aikana satoja lauluja. Tässä tärkeimmät:

Nalle Siskolle

Rautalankaa Tämä on väännetty rautalangasta

Anna lapsen mielen siivin sinut jouluun kuljettaa On Elvi Ahosen sanoittama kaunis joululaulu.

Joulun Itselleni teen On Milka Suomisen säveltämä ja Mervi Seppäsen sanoittama herkkä joululaulu Teatteri Retikan Iltavillit joulupläjäykseen 2019. Halusin tehdä siitä oman version.

Etsin Kuitenkin Biisi syntyi sävel edellä. Tekstin teki Kari Jokelainen.

Oispa ilta tämä jo viimeinen Tämä laulu on niiiin totta. Äidin kanssa tehty laulu.

Laulu syntyä voi Tuulikaapissa Laulut voi syntyä missä tahansa. Kiitos Petra!

Lyö vaan – Koskelan koulu surma antoi aiheen tähän

Vanhus ja Höyhen – Laulu elämän iltahetkestä

Nalle Siskolle – Tositarina mikä oli pakko tehdä

Ajopuu – Laulu Elämästä

Tule Kotiin Laulu kaipuusta ja ikävästä

Lapsen Lapselleni – Laulu ensimmäiselle lapsen lapselleni

Minun Äiti – Laulu omalle Äidilleni.

Ihmisen Kokoinen Ikävä – Laulu lasteni ukin muistolle. Sanat tähän lauluun on tehnyt kansanedustaja Merja Kyllönen

Mummolaan Lasteni Mummola oli Näljängässä. Kävimme siellä aina kun siihen oli vain mahdollisuus. Tämä laulu kertoo niistä tunnelmista.

Niin Yksin – Ero laulu.

Tuuliin Sinisen Taivahan – Laulu Estonian uppoamisesta. Sanat Merja Kyllönen

Hyvä vaiko Paha– Laulu soittaja ystäväni Tatun muistolle. Sanat Merja Kyllönen biisin lopussa ”lainaus” Tatun soittamana.

Marraskuun Kukka – Ystäväni näytelmäkirjailija Eero Schroderuksen tekstiin tehty laulu.

Joku Muu – Ystäväni näytelmäkirjailija Eero Schroderuksen tekstiin tehty laulu.

Vaimomatskuu – Idea tähän lauluun syntyi biisin teko kurssilla Lappia Konservatoriossa. Idean isä on edesmennyt opiskelijatoverini Marko Autti. Sanat: Deva Valosana.

Särkynyt Unelma – Tähän lauluun sanat on tehnyt Esko Holappa. Hän myös soittaa huuliharppua.

Kantrimaniaa Tämä on Kainuulaisen Kantritanssin ylistyslaulu. Sanoja on ollut ideoimassa Seija Karppinen, Esko Holappa ja Tatu Rossi

Viimeinen Keikka – Ensimäinen ihan itse tekemäni biisi